30 elokuuta, 2018

Italiaa fanittavat! Kaikille eteläiseen Italiaan muuttaville eläkeläisille tullenee 10 v. verovapaus.

Kokeiluun pääsevien kuntien pitää täyttää ennakkoehdot. Kuvassa Salemin kaupunki Sisiliassa.





















                 Kuvassa Salemin kaupunki Sisiliassa. 
Italian maahanmuuttovastainen ja populistinen puolue, Lega, ehdottaa kymmenen vuoden verovapautta italialaisille tai ulkomaalaisille eläkeläisille, jos he muuttavat Sisiliaan, Sardiniaan tai Calabriaan.
Local-lehden mukaan tarkoitus olisi asuttaa uudelleen väkikadosta kärsineet eteläiset alueet. Italian hallitus keskustelee vielä Legan ehdotuksesta, jonka myötä Sardiniaan, Sisiliaan ja Calabriaan toivotaan saatavan jopa 600 000 uutta veroa maksavaa asukasta kolmesta neljään vuoden aikana.
Italialaisen La Repubblica -lehden mukaan eläkeläisten pitäisi viettää jollakin kolmesta alueesta vuosittain vähintään kuusi kuukautta ja yksi päivä.
Verovapaudella yritetään saada pohjoiseen muuttaneet asukkaat palaamaan juurilleen etelään, mutta se olisi myös ulkomaalaisten hyödynnettävissä.
Vain ennakkoehdot täyttävät kunnat voidaan hyväksyä kokeilun piiriin. Kuntien väkimäärän on pitänyt laskea vähintään 20 prosenttia kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aika. Kuntien terveydenhuollon pitää olla myös samalla tasolla Pohjois-Italian kanssa.
La Voce Cosentina -lehden mukaan tarkoitus olisi toteuttaa samanlainen eläkeläisten verovapauskokeilu kuin esimerkiksi Portugalissa, Panamassa, Meksikossa, Kanarian saarilla, Tunisiassa, Kyproksella, Maltalla ja Romaniassa on ollut käytössä.
Verovapausohjelma olisi tarkoitettu eläkeläisille, mutta sen ideoijien mukaan alueille muuttaisi perässä nuoria ihmisiä luoden uusia työpaikkoja ja mahdollisuuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti