03 joulukuuta, 2018

Avantouijat upottavat stressin jään alle

Kuvahaun tulos haulle avantouinti

      Joulupukin parta jäätyi avantouinnilla

Suuri osa uimareista kokee upottaneensa stressin jään alle. 
Säännöllinen pulahtaminen kohensi mielialaa ja vähensi masentuneisuutta sekä väsymystä. Selitys saattaa piillä talviuinnin vaikutuksissa keskushermostoon. 

Uimareiden verestä mitattiin hermovälittäjäaineiden määrää ja havaittiin, että mitä tasaisemmin dopamiinia syntyi, sitä virkeämpi oli mieli.

Talviuimarit kokivat myös itsetuntonsa kohentuneen. Avantouinti on ihmiselle iso haaste. Itsensä toistuva voittaminen vaikuttaa osaltaan itseluottamukseen.

Useat kertovat tulleensa riippuvaiseksi uimareissuista. 
Koukkuun jäämistä voisi selittää aivojen mielihyvähormoneilla, endorfiineilla, joiden tuotanto lisääntyy kylmien kylpyjen ansiosta.
Avantouinnin terveysvaikutuksista pääsee osalliseksi vain, jos harrastus on riittävän säännöllistä. Mitä useammin käy, sitä suuremmat ovat hyödyt. 
Vaikutukset katoavat 2–4 viikon kuluttua uinnin lopettamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti