Kuolemanpelko

Kuolemanpelko

Lähestykäämme tätä arkaluonteista aihetta hienotunteisuudella

Vanhojen ihmisten kanssa syvällisesti keskustellessa keskustelut kääntyvät usein

heidän kuolemanjälkeisiin uskomuksiinsa ja pelko on siitä, minne sitä sitten joutuu,

vai eikö minnekään.

Joukossa on aina joku, joka kantaa painavampaa syntisäkkiä kuin muut.

Kyynelsilmin hän kysyi, onko hänellä mitään toivoa, ettei joutuisi sinne helvettiin.

Kysyn, onko hyviä tekoja tullut tehdyksi?

"Ei ainuttakaan", hän oitis vastasi. Hetken kuluttua hänen mieleensä muistui joku

lapsuusaikana tehty hyvä teko ja sitä mukaa hyviä tekoja palautui mieleen.

Hän muuttui niitä muistellessa aina vain iloisemmaksi ja lopuksi nauru jo raikui.

Mutta on karmaisevaa vaistota ihmisessä asuva kuolemanpelko. SEN odotus.
Entisaikainen pelottelukulttuuri kaikella mahdottomalla on jälkensä jättänyt.
On myös niin, että syvälle sisimpään dumpattu syyllistäminen jossain vaiheessa
voi ryöpsähtää karmeina tekoina ja sen jälkeen on surullista luettavaa.

Hyvä kysymys on: punnitaanko SIELLÄ  hyvät ja pahat teot jonkinlaisella vaa'alla
ja onko kaikkien ihmisten teot johonkin muistiinmerkityt?
Vaikea vastata, mutta selvinnee itse kullekin aikanaan.

Suurella torvella toitotetaan: "Jos kadut tekojasi, ne anteeksi annetaan"-
Äääääh...!  En todellakaan voi ymmärtää/ käsittää moista lupausta.
On se niin ristiriitainen, katsottuna oikeudenmukaisuuden kannalta.
Ettäkö murhamiehet ja pahantekijät samalle tasolle hyvien kanssa, kun katuvat?
EI TOD mene läpi. 
Sehän on kuin lupaus tehdä mitä pahuutta vain ja kun kadut tekoasi, saat anteeksi.

Tuskaista kitumista ennen poismenoa on äärimmäisen vaikea hyväksyä.
Euthanasia ( kreikk.= hyvä, rauhallinen kuolema, toivottomasti sairaan potilaan
kuoleman jouduttaminen)  sallittakoon myös Suomessa.